|
1 § Terassipilkin maailmanmestaruuskisat on avoin kilpailu kaikille
pilkinnän harrastajille. Kilpailijan tulee tuntea kilpailusäännöt ja
noudattaa niitä. Kilpailuaika on 4-5.9. 2010 klo 11-16.
2 § Kilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan osanottomaksun maksaneet kilpailijat. Tuomarineuvostolla on oikeus evätä kilpailuun osallistuminen, mikäli voidaan epäillä dopingin tai muun vilpin käyttöä. 3 § Kilpailussa on kaksi sarjaa: 1. Jokamiesluokka, jossa pilkintä tapahtuu Lautan pilkeillä. 2. Ammattilaissarja, jossa pilkintävälineet on vapaasti valittavissa. Ammattilaissarjalaiset siis huom: pilkkikää meidän puolestamme vaikka katiskalla. Up yours! Molemmissa sarjoissa tyyli on muuten vapaa, kunhan se on hyvän maun ja terassipilkkihengen mukaisia. 4 § Pilkkiminen on jokamiehenoikeus. Pilkkijöiden ei tarvitse maksaa kalastuksenhoitomaksua. Kilpailujen järjestäjä vastaa luvasta. Sen sijaan yksi pilkkikerta maksaa osallistumismaksuna 2 euroa. 5 § Kilpailuaika on 20 minuuttia. Kilpailijat saavat siirtyä kilpailualueelle omaan tahtiin ilman aikarajoituksia, ellei kilpailun kulun kannalta toisin määrätä. Varsinainen kilpailun alkamis- ja päättymishetki osoitetaan selvällä merkillä. Avantoreiän käyttöä ei saa aloittaa ennen kuin kilpailun alkamishetken merkki on annettu. Kilpailijoiden on lopetettava kalastaminen päättymismerkkiin, jonka jälkeen valvojalle tuotuja kaloja ei punnita. Vain elävä kala punnitaan. 6 § Kilpailualue on selvästi merkitty ja pilkkiminen tämän alueen ulkopuolella on kielletty. Varusteiden vieminen kilpailualueelle ennen kilpailua ja varusteiden jättäminen kilpailualueelle kilpailun jälkeen on kielletty. Toisen kilpailijan avustaminen kilpailutilanteessa kilpailun aikana on sallittua jopa toivottavaa. Avannon teko (ellei toisin määrätä) on kielletty. Kiellon rikkoja on velvollinen, kilpailusta pois sulkemisen lisäksi, vaadittaessa maksamaan uuden reiän paikkaamisen. Kilpailun aikana jääkairaa ei saa jättää terassille makaamaan, vaan se on kairattava pilkkimisen ajaksi taskuun. Kaikuluotaimen tai muiden sähköelektronisten tai moottorikäyttöisten apuvälineiden käyttö on kielletty. Puhelimen käyttö hätätapauksissa on sallittu. 7 § Kilpailija saa käyttää vain yhtä (1) onkea kerrallaan vedessä. Kiellettyjä ovat pilkit, joihin on kiinnitetty useampi kuin yksi (1) yksi- tai useampihaarainen koukku, poisluettuna tasapainopilkit, joissa sallitaan enintään kaksi (2) yksihaaraista kiintokoukkua ja rungon alapuolella oleva yksi- tai useampihaarainen irtokoukku, joka saa olla kiinnitettynä tasapainon vatsalenkkiin korkeintaan yhdellä renkaalla tai hakasella. Koukku ei saa olla kiinnitettynä pilkin ja vavan väliseen siimaan. Lisäpainojen käyttö on sallittu, mutta painojen tulee sijaita koukun yläpuolella. Mormyska rinnastetaan koukkuun. Kaikki syötit ovat sallittuja, mutta syötin on oltava pilkin koukussa. Houkuttimien käyttö, kuten ryynien, matojen, toukkien tms. pudottaminen avantoon on kielletty. Kilpailualueella on liikuttava jalan. Tuomarineuvosto voi myöntää liikuntaesteiselle poikkeusluvan myös muunlaiseen liikkumiseen. 8 § Kilpailukalaksi kilpailussa hyväksytään kaikki meren elävät eliöt. Mitään kaloja ei saa jättää terassille, eikä työntää takaisin avantoon, pois lukien lain määräämät alamittaiset kalat, jotka tulee laittaa takaisin avantoon, muut kalat on tuotava järjestäjän määräämään paikkaan. Pääpalkinnon voittaa - ja historian ensimmäiseksi terassipilkin maailmanmestariksi julistetaan - yhteispituudeltaan pisimmän saaliin saanut henkilö. Jos useampi saa painoltaan samanpituisen saaliin, voittaja arvotaan. 9 § Kilpailualueella juopuneena esiintyminen sekä hyvähenkinen käyttäytyminen on suotavaa. Hyvästä fiiliksestä sekä kisavarustuksesta jaetaan tyylipisteitä, mitkä saattavat ratkaista kisan tiukassa paikassa suuntaan tai toiseen. 10 § Näiden edellä esitettyjen kilpailusääntöjen rikkominen aiheuttaa ko. kilpailijan suorituksen hylkäämisen. Päätöksen hylkäämisestä tekee tuomarineuvosto. 11 § Jokainen kilpailija osallistuu kilpailuun omalla vastuullaan ja henkilökohtaisella vakuutuksellaan. 12 § Järjestelytoimikunta nimeää tuomarineuvoston. Tuomarineuvoston apuna toimivat kilpailun järjestäjän nimeämät henkilöt. Kilpailua koskevat vastalauseet tulee jättää kirjallisina tuomarineuvostolle 15min punnituksen päättymisestä, protestimaksu on 100 euroa, jota ei palauteta. Tuomarineuvoston asiasta tekemästä päätöksestä ei voi valittaa. 13 § Loppukädessä järjestävä seura pitää itsellään oikeuden tehdä tarvittaessa pienimuotoisia mulkkauksia järjestelyihin, sääntöihin yms. Näiden mahdollisten mulkkausten ei kuitenkaan tule olla turhan dramaattisia. 14 § Palkintoihin oikeuttava saalis tutkitaan ja siitä ehkä valmistetaan maukas voittoillallinen lopputulosten selvittyä sunnuntaina 5.9. 2010 klo 16:00. Palkintojen jako tapahtuu LAUTTA - fiilistä ei voi lyödä -terassiravintolassa uuden Maailman Mestarin löydyttyä. 15§ Kilpailun järjestelyistä huolehtii Kalastusseura Terassipillkijät (perustettu vuonna 2006).
|